Category Archives: motofreak

Naisendurokuskien määrä kasvaa Suomessa

Yle uutisoi 22. toukokuuta 2017, että enduro on Suomessa entistä enemmän naisten suosiossa. Kerromme tässä artikkelissa uutisen tärkeimmän annin pähkinänkuoressa.

Moottoripyörät kiinnostavat myös naisia

Myös moni nainen tykkää moottoripyöristä, mutta osa on lykännyt enduroharrastuksen aloittamista esimerkiksi perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Osa naisista kertookin, että aikuisiässä tai keski-iässä on viimein tullut “oikea” hetki toteuttaa omat moottoripyöriin liittyvät unelmat.

Maire Jäntti on puuhanainen, joka viihtyy enduron parissa

Ylen artikkelissa lukijoille esitellään Maire “Mami” Jäntti, jota kuvaillaan Enduron puuhanaiseksi. Mami hankki ensimmäisen motocrosspyöränsä 30-vuotiaana ja ajoi ensin jääradalla kilpaa miesten kanssa. Lopulta, vuonna 1989 Mami osallistui Gotland Grand National -kilpailuihin 4 vuotena peräkkäin ja saavutti kisoissa voiton 1991. Viimeistään tämä sai hänet lopullisesti ihastumaan enduroon. Nykyisin Mami vetää EM-valmennusryhmää. Lisäksi hän suunnittelee sekä enduro-leirejä että -kisoja. Hän ajaa itse 2-3 kertaa viikossa, minkä lisäksi hän tykkää korjailla pyöräänsä.

Kuinka paljon naisia harrastaa enduroa Suomessa ja miten naisia voisi houkutella lajin pariin vielä enemmän?

Aktiivisia naisharrastajia arvioidaan löytyvän Suomesta noin 100. Naisilla on enduron kilpailulisenssejä noin 30. Suomen Moottoriliittoon onkin perustettu vuonna 2017 naiskomissio, jonka tavoitteena on esimerkiksi parantaa naiskuskien asemaa moottoripyörälajien osalta. Lisäksi komission tavoitteena on houkutella mukaan entistä enemmän naisia alan kerho- ja järjestötoimintaan ja vapaa-ajalla tapahtuvaan moottoripyöräilyyn.

Esimerkiksi enduroleirille osallistuminen kärsivällisten valmentajien johdolla on hyvä keino tutustua harrastukseen. Valmentajien ystävällisyys ja kärsivällisyys korostuvat kokemattomien kuskien ohjaamisessa. Liikkeelle lähtö on usein kokemattomalle kuskille yllättävän vaikeaa ja onkin tärkeää, että itseluottamus pysyy vauhdissa mukana. Myös vertaistuessa on voimaa – ja tätä yleensä löytyy aloittelijoiden enduroleireiltä. Toisten suorituksista voi ottaa mallia ja kokeneempien konkareiden pyörän jäljissä on hyvä ottaa itsekin ensimmäiset haparoivat ajoyritykset.

Osa naisista on saanut kimmokkeen harrastukseensa pojaltaan

Osa enduroa harrastavista naisista on saanut moottoriurheilukimmokkeen seurattuaan poikansa harrastusta. Esimerkiksi Ylen artikkelissa haastateltu Eija Jaako kertoo innostuneensa seurattuaan 9-vuotiaan poikansa motocross-harrastusta ja osallistuneensa tämän seurauksena enduroleirille. Toisaalta Eija epäilee innostuksensa taustalta löytyvän myös keski-ikään liittyvän kriisin.

Moottoriurheilun suojavarusteina muutakin kuin kypärä

Kun noustaan kilpakäytössä olevan, useita hevosvoimia sisältävän kaksi- tai nelipyöräisen moottoriajoneuvon kyytiin, turvallisuus pitäisi olla etusijalla. Kypärän käyttö on nykypäivänä aika lailla itsestäänselvyys, mutta muidenkaan suojavarusteiden tärkeyttä ei kannata vähätellä.

Hiljattain uutisoitiin, kuinka ratamoottoripyöräilijä loukkaantui Saksan MotoGP-luokan osakilpailun harjoituksissa. Moottoripyöräilijä ajautui pois pinnoitetulta radalta, menetti ajoneuvonsa hallinnan ja lensi pää edellä kovassa vauhdissa päin turva-alueiden ilmatyynypehmusteita. Moottoripyörä seurasi perässä ja osui myös kuljettajaansa.

Tällaisessa tapahtumasarjassa radan laitoja pehmentävät ilmatyynyt ovat tärkeässä roolissa. Pää edellä törmäämisen vuoksi kuljettajalle olisi voinut tulla vakava pää- tai niskavamma, mutta tällä kertaa hän vahingoitti törmäyksessä vain polvensa. Polveen kohdistuneet iskut aiheuttivat kuitenkin useamman leikkaushoitoa vaativan nivelsiteen katkeamisen.

Laadukkailla välineillä huolehditaan omasta ja muiden turvallisuudesta

On tärkeää lähteä kilpa- ja muille ajoradoille vain asianmukaisesti kunnossa pidetyillä ajoneuvoilla. Ajoneuvojen huollot ja katsastukset tulee olla suoritettu ajallaan, eikä esimerkiksi puhtaanapidosta ole haittaa, päinvastoin. Kun radoilla käytetyt autot ja moottoripyörät on huollettu oikein, minimoidaan niiden hajoamisesta tai virheellisestä toiminnasta johtuvat onnettomuusriskit.

Vauhdikkaan lajin parissa onnettomuuksilta on kuitenkin hankalaa välttyä kokonaan ja joskus sattuu pahojakin kolareita tai kaatumisia. Mitä pahempi onnettomuus on tapahtunut, sitä tärkeämmässä roolissa laadukkaat ja oikeaoppiset suojavarusteet ovat. Kypärän tulee olla kunnollisesta materiaalista valmistettu ja käyttäjänsä päähän jämäkästi sopiva. Kypärän leukahihna on kiinnitettävä aina liikkeelle lähdettäessä, muuten kypärän antama suoja on olematon.

Kilpa-autoissa, kuten ralliautoissa, käytetään perinteisten turvavöiden lisäksi useita erilaisia lisäosia ja -rakenteita turvallisuuden parantamiseksi. Auton sisälle ja ympärille voidaan asentaa turvakaaria tukemaan auton rakennetta, jotta auto ei mahdollisessa kolari- tai tieltäsuistumistilanteessa menetä muotoaan ja siten aiheuta vammoja kuljettajille tai muille kyydissä oleville. Auton eri osissa ja erityisesti kuljettajien läheisyydessä, kuten etuovissa, käytetään törmäysvoimaa lieventävää vaahtomuovia. Lisäksi esimerkiksi kuljettajien istuimet suunnitellaan niin, että ne tukevat ja suojaavat kuljettajia mahdollisimman hyvin.

Moottoripyöräurheilussa puolestaan käytetään kypärän lisäksi muun muassa selkäsuojaa tukemaan ja suojaamaan selkärankaa pahoilta, jopa halvaantumiseen johtavilta iskuilta. Polvi- ja kyynärsuojia käytetään nimensä mukaisesti suojaamaan polvia ja kyynärpäitä revähdyksiltä, sijoiltaanmenoilta ja murtumilta. Näiden lisäksi suojia on saatavilla ainakin olkapäille ja lonkille. Mitä laadukkaampia suojavälineitä käytetään, sen turvallisempaa moottoriurheilulajeja on harrastaa.